Jaostomme on tähtiseura
9.4.2026
Tapanilan Erän Voimistelujaostolle kaksi tähtimerkkiä!
Voimistelujaoston seurakehittämisprojekti kulminoitui onnistuneeseen auditointiin kahden eri tähtimerkin osalta. 9.4. saimme tiedon, että jaosto on onnistuneesti uudelleen auditoinut kolme vuotta sitten saavutetun lasten ja nuorten tähtimerkin ja onnistunut täyttämään vaadittavat laatukriteerit myös aikuisten tähtimerkin osalta. Tähtimerkki on osoitus siitä, että seuran toiminta on vastuullista ja laadukasta.
Auditointitilaisuus järjestettiin 26.3.2026 ja siihen osallistuivat seuraavat henkilöt aikuisten tähtiseuratiimistä Lilli Olli, Maria Tauriainen, Sirkku Iskanius ja Taina Koivula sekä lasten ja nuorten osa-alueen puolelta Heini Tuovinen, Salla Virranniemi, Aino Rauanheimo ja Tanja Kautiainen. Auditointitilaisuus oli antoisa ja saimme paljon hyviä eväitä jatkoa ajatellen sekä sparrausta verrokkiseuroiltamme Seinäjoen Voimistelijoilta ja Imatran liikuntaseuralta. Kiitokset valmentajille, johtokunnan jäsenille ja muille kehitystyöhön osallistuneille seura-aktiiveille sekä tietysti jäsenillemme, seuramme ihmisille.
Juhlistamme Tähtimerkkejä yhdessä koko jäsenistömme kanssa kevätnäytöksessämme keskiviikkona 13.5.2026 Tapulin liikuntakeskuksessa.
Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, joka kehittää ja tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa. Tähtimerkki on Olympiakomitean ja lajiliiton myöntämä tunnus urheiluseuralle, joka täyttää määritetyt laatutekijät kohderyhmänsä osalta. Osa-alueita on kolme: lapset ja nuoret, aikuiset sekä huippu-urheilijat.
"Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa."
