Kevätkauden palkittuja

29.5.2023

Kevätkauden lopuksi palkitaan ansioituneita seuratoimijoita. Johtokunta on valinnut vuoden valmentajaksi Salla Virranniemen. Salla vetää lasten harrasteryhmiä kuten Prinsessavoimistelua, Voimistelukoulua, Ninjagymiä, koulujen voimistelukerhoja ja aikuisten tanssillista voimistelua. Yhteensä Salla liikuttaa viikoittain noin sataa 3-63-vuotiasta voimistelijaa. Salla on innostava ja leikkisä valmentaja, joka laittaa jokaisessa harjoituksessa itsensä likoon. Vuoden seura-aktiiviksi on valittu Hanne Alvesalo. Hanne on todellinen seuran supernainen, joka elää aidosti mukana kaikkien voimistelijoiden harrastuksessa. Hän tarjoaa mielellään apuaan jokaiselle ryhmälle ja joukkueelle. Eritoten Hanne on kunnostautunut pukujen suunnittelijana, toteuttajana ja koristelijana. Tämän näytöksen somisteet ovat myös Hannen käsialaa. Hanne on tärkeä osa tapahtumatiimiämme ja toimii myös tyttärensä joukkueen jojona. Onnea ja suuret kiitokset molemmille työstänne voimistelijoiden eteen! 

Lisäksi tänä keväänä Voimistelujaostossa valittiin ensimmäistä kertaa vuoden voimistelija. Vuoden voimistelija on henkilö, joka toimii voimistelujaoston arvojen mukaisesti iloa, laatua ja yhdessäoloa vaalien. Hän on esikuva. Vuoden voimistelijaksi valittiin Ester Koskimaa. Ester tai tutummin Essu on voimistellut Erällä pienestä pitäen. Hän on innokas, iloinen ja aidosti voimistelusta nauttiva huipputyyppi! Tällä kaudella hän on voimistellut Aida-joukkueessa. Hän on myös joukkueensa kapteeni. Vuoden voimistelijoiden nimet laitetaan harjoitushallimme seinälle kunniatauluun. 

Kauden päätteeksi kaikista Voimistelujaoston ryhmistä ja joukkueista nimetään tsemppari, joka on innostanut voimistelukavereitaan kauden aikana omalla esimerkillään ja asenteellaan. Tsemppari on saanut palkintonsa joko kevätnäytöksessä tai postitse.

Onnea tsemppareille!

Voimistelujaoston ryhmien kevätkausi päättyi 28.5.2023. Kilpailevilla joukkueilla harjoitukset jatkuvat 4.6.2023 asti, minkä jälkeen voimistelijat osallistuvat kesäleireille.  Lue lisää kesäleireistä täältä. Joukkueilla on myös harjoituksia juhannusviikolla ennen kesätauon alkamista. Tarkemmat harjoitusajat saat valmentajaltasi.